Sivut

perjantai 23. tammikuuta 2015

Here we are // Talo tutuksi


Siis kattokaa näitä kattoparruja! Niin huikeeta. 

Taas on tulossa aikamoisesti tekstiä, joten jos kyllästyttää ni kato vaikka vaan kuvat, jee :D 

Ensimmäiset päivät meni tosiaan uutta kokeillessa ja välillä koheltaenkin, voi että on ollut hauskaa kun on saanut hihitellä itteään täällä nää pari päivää. Voi luoja ku kuulette näitä, mitä kehtaan kertoa.. :D

Nyt jatkan vähän näistä alkutunnelmista, sillä haluan totisesti muistaa ne myöhemminkin. Tässä vähän kuvia minun ja meidän kämpästä, siihen kuuluu tosiaan 3 makuuhuonetta, olohuone, keittiö, kylppäri ja kaksi vessaa. Ja kattoparrut. Nämä, joita olen ystävilleni hekumoinut jo kuukausi ennen lähtöä ja jep, hyvältä näyttävät. Asunto on hyvin siisti ja kätevän oloinen. Keittiössä ja kylppärissä haisee hassu haju, luulen että se tulee jostain klooripuhdistusaineesta. Ja nää ei hirveesti mattoja taida käyttää, heitin heti villasukat jalkaan, vitsi että on hyvä olla tällainen ympärivuotinen villisten käyttäjä ni ei ainakaan unohtunut matkalaukusta. 

Ja HUOMIO 1: Asunnoissa ei tunneta sisälämmityksiä. Jonka tiesin. Johon varauduin. Silti shokki. Joten hyvät ihmeiset, ottakaa tuplamäärä niitä lämpimiä vaatteita mitä aattelette tarvitsevanne, tai ottakaa kasa rahaa shoppailua varten jos näillä main aiotte majailla. Ihan tajutonta, että miten ulkona on kymmenen astetta ja siellä pärjää ilman takkiakin jos ei tuule, mutta sisällä.. You have been warned, hahaha. Yöksi mulla oli päällä kolme paitaa ja paksu neule ja kollarit sukkineen. Ja villasukat. Ja kaulahuivi. Ja takki oli vieressä varuiksi. Ja peitto. Ja paksu viltti, ainiin ja kaksi irtopatteria raksutti koko yön. 

Jep - tämä tulee varmaan olemaan vaikein asia tottua täällä kun olen tämmönen luonnonoikku, jonka sormissa ja varpaissa lakkaa kiertämästä veri, kun keskikesällä pelaa Edisonin alakerrassa biljardia. :DD Toivon, että viikon-parin päästä olen jo tottunut cool guy, joka tsillailee täällä topissa ja kykenee käymään aamusuihkussa ilman puistatusta pelkästä ajatuksesta ottaa edes päällimmäinen paita pois. Taikka sukat, herrajepsuijjaa tätä lattiaaki!! 


Olkkari on ihanan suuri, kivasti oleilutilaa isommallekin porukalle ja iso ruokapöytä ja pitkä kulmasohva, sekä ovi ranskalaiseen parvekkeeseemme. Tykkään, tykkään kyllä kovasti, varsinkin kun ei oikein ole hajua, millaisissa muut opiskelijat tai portugalilaiset yleensä asustelevat, mutta kyllä mulla kelpaa täällä olla. 


"killer stairs"

Asetuin heti taloksi, kuten kuvasta näkee:
Yeah, stuff everywhere after about one hour after I arrived.. I'm home!

Ensimmäinen aamu sujui hyvin pitkän kaavan mukaan. En ollut illalla pessyt edes meikkejä pois naamasta, vesi oli jäätävää ja tarmo/rohkeus ei riittänyt avaamaan kaasua, joten tuli hehkeän upea, luonnonkaunis startti tähän ensimmäiseen aamuun Setubalissa. Jostain syystä kuva jäi ottamatta mut kyllä vähän nauratti tämä kaikki ensimmäisen vuorokauden saamattomuus, hahah. 

Keittiön ikkunamaisemat viidakkotakapihalle
Aamupäivän ensisäteet tuntuivat kyllä ihan parhaalta, kyyristelin ainoan ikkunasta tulleen aurinkoläikän alla kerällä kuin kissa ja mutustin edellisenä päivänä ostamaani leipää. Ilman voita, koska unohdin voin. Silti, kaikesta kylmästä ja pienoisesta kaasukauhusta huolimatta. Nukkumaan mennessä tarkastin ne valehtelematta varmaan 15 kertaa kumpaisenkin ja silmäni sulkiessa rukoilin, että herään seuraavana aamuna. Samalla mietin, että millaset uutiset siitäkin tulisi, että uusi Erasmus-opiskelija selvisi sen 8 tuntia hengissä uudella maankamaralla, ahahahahahahah. Aamulla (elossa) herätessä  tunsin, että hei jee, kyllä tästä tää lähtee, mikäs tässä ollessa, Mä täällä pärjään ja into voittaa kylmyyden! 

Töpsöttelin välillä ympäri kämppää, lämmetäkseni ja tutustuakseni asuntoon paremmin. Mietin samalla, miltä täällä näyttää nyt, kuinka hiljaista täällä on ja kuinka tämä tulee muuttumaan kun kämppikset saapuvat. Kuka ottaa minkäkin huoneen ja miten kaikki asiat järjestyy. Jännittävää, todella jännittävää mitä tulee tapahtumaan. Millaisia ihmisiä sieltä tulee ovesta sisään ja millainen minä tulen olemaan heidän mielestään ja kaikkea, ihan kaikkea jännittävää. 
Villasukat lämpeämäsä auringossa  // My woolsocks warming in the sun
My horror movie, ahahahh
Mutta mitäs! Huomioita, mitä ehdin tehdä ensimmäisinä yksinäisinä vuorokausinani: Vitsi nää harrastaa hempskutan jyrkkiä portaita, talot ovat jäätäviä sisältä, vaikka ulkona aurinko lämmittää viidessätoissa asteessa todella lämpimästi, kaasun käyttöä pitää harrastaa saadaksene lämmintä vettä tai kokatakseen hellalla/uunilla ruokaa. Ja, että saat kämpän wifin toimimaan moitteettomasti, kunhan rysäytät yhden lasivaasin ja television lattialle. Hyvin on tominut sen jälkeen, suosittelen! Tää on niin tätä suomalaisen itsenäisen naisen touhottamista, kyllä minä nyt itse sen saan, turha odottaa iltaan. Mutta hei - nyt se toimii! :D
Ensiapuaineet ekojen päivien ensihätään 
Taas itsenäinen nainen vauhdissa, tuli kalliit synttärit mulle hahah :D No ei oikeasti kalliit kun putkitelkka kyseessä, enemmänkin henkistä vauriota kun pitää soittaa sille aivan ihanalle vuokranantajalle ja kertoa, mitä on tullu tehtyä..

Hän on kyllä maailman mukavin, he esittelivät talon kaikki laitteet minulle ensimmäisenä iltana. Heti tuli varmempi olo ja alkupaniikki hellitti aika mukavasti. HUOMIO 2: Portugalissa toisia tervehditään poskipusuilla - yksi kummallekin puolelle. Minua tapa ei yhtään haittaa, se vaikuttaa oikein mukavalta eikä yhtään kiusalliselta, mutta välillä se meinaa multa unohtua tehdä ihmisiä tavatessa, aina se käsi meinaa nousta pystyyn ensimmäisenä. 
My birthday present from me to me, yey :D
 // Beware the pigeons!
My first evening here with my darlings, watching Dr. House (when the tv was still working but that's a different story..)
Yep, mutta siinä hiukan juttua ensimmäisistä päivistäni täällä, kohta alkaa uusi arki hyrräämään, jännittää aika lailla! Illat istun täällä takki päällä lukemassa uuden babyni, Canonin käyttöohjeita ja siirtopatterit raksuttelee molemmin puolin jalkoja. Ja ehdin napsaista kuvan vielä silloin toimineesta telkkarista, jeii. Mut hei terkkuaj ja lisää tulossa! Hirveesti juttua ja ei-loogisessa järjestyksessä, mutta niinhän se elämäkin vähän välillä on :)  

Hyvää yötä!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti